Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

Subscribe RSS

 TUNTEMATON SOTILAS
22.04.2009 07:29 | Oskari Katajisto

TUNTEMATON SOTILAS


Nousen ojasta ja liukastun. Lyön silmäkulmani palaneen puun terävään oksaan. Silmä sumenee valuvasta verestä. Kiroillen yritän nousta jaloilleni. Miehiä juoksee ohitseni ylittäen aukeaa ja tulittaen samalla vastapäisen metsän reunaa jossa vihollinen on asemissa. Puolet näkökentästäni on hämärä. Korvia huumaava huuto ja aseiden pauke saa minut liikkeelle. Seuraan edelläni pomppivia reppuja ja taisteluvöitä. Kolinaa ja huohotusta. Jalat eivät tahdo kantaa ja tunnen kuinka vesirakot repeävät taas, paljastaen tulehtuneen lihan. Harmaita hahmoja katuu hiekkakenttään. En tiedä kuka kompastuen, kuka osuman saaneena. Niin samalla tavalla he lyyhistyvät. Kuin vahingossa. Minun piti edetä kärjessä. Komppanianpäällikkönä. Nyt horjun häpeällisesti joukkoni viimeisenä. Kiristän vauhtia ja samalla oikean sivustan metsä välähtää tulimereen. Kranaattikeskitystä ammutaan niskaamme. Se ei ole vielä kohdalla mutta seuraava on. Matkaa metsän reunaan on liikaa. Emme ehdi suojaan ennen seuraavaa kranaattisadetta. Huudan maihin komentoa. Turhaan. Kurkustani ei ole viimeiseen kahteen viikkoon tullut ulos muuta kuin lämmintä ilmaa. Ääni on mennyt ja keuhkot rohisevat mustaa limaa. Seuraava keskitys menee pitkäksi. Taakse jäänyt oja ja matala kuusikko repeävät ilmaan. Olemme motissa keskellä hiekka-aukiota. Syntyy paniikki. Liike loppuu ja miehet pälyilevät ympäriltään suojaa. Sitä ei ole. Yhtäkkiä tulen ja savun keskeltä laukka esiin pillastunut hevonen ja kärryt. Ohjaava muonitusmies yrittää rauhoittaa hevosta, mutta se juoksee silmät pullistuneena ohitsemme ja katoaa hiiltyneeseen metsään. Kärrypolku. Kuin yhteisestä käskystä syöksymme kohti hevosen näyttämää pakoaukkoa. Katoamme palaneiden puiden sekaan. Juoksen joukon viimeisenä ja kuulen kuinka takanani musiikki alkaa soida. Vilkaisen vielä taakseni ja näen kuinka katsomo kääntyy savun keskellä ja vie katsojat kohti seuraavaa kohtausta. Katson taivaalle ja toivon että sade ei ehdi alkaa ennen finaalia. Hölkkään laiskasti mäen alas taukopaikalle, missä näyttelijäkaverit ovat jo tupakalla. Saan vastaani vahingoniloista naurua. ”Vähän me hei revettiin kun jätkä veti lipat. Urhea kapteeni Lammio on naamallaan tuhannen katsojan edessä! Ei jumalauta, suahan sattu oikeasti. Sähän vuodat verta. Tuokaa puhdistusainetta ja laastaria. Katajistolla on vekki otsassa!”


Se oli kesä 1997 ja paikkana Pyynikin kesäteatteri Tampereella. Siellä, luonnonkauniilla Pyynikin niemellä, Näsijärven rannalla, me ikäpolvemme näyttelijät heittäydyimme Väinö Linnan luomien sotilaiden nahkoihin. Kalle Holmbergin ohjauksessa ja isällisessä otteessa me elimme tuon legendaarisen Tuntemattoman sotilaan tapahtumat 80 kertaa tuon kesän aikana. Kun aloitimme harjoitukset, olimme sekalaista sakkia. Meillä oli hyvin erilaiset taustat ja lähtökohdat tulevaan koitokseen. Monet joutuivat jättämään perheensä kesäksi, toiset elivät huoletonta poikamieselämää. Armeijaan ja sotimiseen mielipiteet heilahtelivat laidasta laitaa. Suurin osa näyttelijäkaartista ei ollut käynyt armeijaa. Moni oli suorittanut siviilipalvelun tai saanut kokonaan vapautuksen palveluksesta. Mutta kaikki tämä erilaisuus käytettiin näytelmän harjoituksissa hyväksi. Ryhmä hitsautui upeasti yhteen. Velho Holmberg taikoi sieluihimme tarpeen tehdä oman sukupolvemme Tuntematon sotilas. Me saimme näin mahdollisuutemme kunnioittaa suuren uhrauksen tehneitä ikäluokkia. En usko että tuo kesä koskaan unohtuisi meiltä näyttelijöiltä. Niin rankka ja tärkeä se meille oli, että Tuntemattoman sotilaan näyttelijät perustivat Jalmari Kolu nimisen säätiön, joka kokoontuu säännöllisin väliajoin ja pyydettäessä esittävät Junnu Vainion Isojen poikien lauluja. Aika velikultia!


 - Oskari Katajisto | Kommentit (3)Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.214
|



©2020 oskari - suntuubi.com